Eräässä kommentissa pyydettiin kuvia vohvelikirjontajuttuihin.

Kiitos asiasta kiinnostuneelle Kristiinalle. On kiva huomata, että juttuni ovat kiinnostaneet.

On kuitenkin ikävä palata lisäämään kuvia vanhoihin juttuihin, joten tässä on uusintana yhteenveto:

"Kirjotut vohvelipyyhkeet" ja "Vohvelikirjottu avainkaulanauha"

- - -

Vohvelijuttuihin minut innoitti Merja Hollin "Vohvelikirjonta"-kirja.

Kirjan malleista innostuneena kirjailin kirppikseltä löytämästäni isosta vohvelipyyhkeestä

kuusi vohvelikirjottua pikkupyyhettä.

Koulukäyttöön kirjoin kirjontamallin, tokaluokkalaiset kun olivat juuri kirjomassa pyyhkeitä.

- - -

Pakan lopuista ja aiemmista käsitöistä oli jäänyt varastoon paljon kapeaa vohvelikangassuikaletta. Mietin miten sen kaiken sälän voisi käyttää hyödyksi.

Sen piti olla jotain sellaista mitä pieni koululainen voisi käyttää.

Avainkaulanauha!

Leikkasin hulpiosta hulpioon noin 9 ruudun levyisiä kangassuikaleita.

Myöhemmin totesin, että 12 ruudun leveys oli huomattavasti parempi pienen koululaisen käsitellä.

Ompelin kangassuikaleen renkaaksi yhdistämällä päädyt 45 asteen kulmassa (kuten vinokaitale yhdistetään).

Ylimääräiset saumanvarat leikkasin pois.

Taittelin nauhan kolmen ruudun levyiseksi ja kiinnitin sen neuloilla (kuva).

12 ruutua leveästä suikaleesta saa neljäruutuisen nauhan, jota on huomattavasti helpompi kirjoa.

Aloitin kirjomisen sauman puolelta. Etenin ruuturiveittäin.

Kirjonta yhdisti kankaan reunat ja saumakohta peittyi kirjonnan alle.

Tokaluokkalaisille avainnauhan sauma piti apukiinnittää harsinpistoin, nuppineulakiinnitys ei oikein toiminut.

Kirjoin saman kuvion myös nauhan toiselle puolelle.

Lopuksi pujotin avainrenkaan nauhaan.

- - -

Todettakoon, että tokaluokkalaiset onnistuivat avainkaulanauhan kirjonnassaan todella hienosti!