Aattoaamuna toimme lumisen kuusen pihalta sisään. Yöllä oli satanut lunta ja saimme kuin saimmekin valkean Joulun! Kuusen sulaessa ja kuivuessa avasimme kuusenkoristelaatikon. Siellä ne olivat kaikki koristeet hyvässä järjestyksessä edellisen joulun jäljiltä.

Perheessämme on ollut tapana koristella kuusi vain itsetehdyin tai lahjaksi saaduin koristein. Jokaiseen ripustettavaan koristeeseen liittyy muisto tai tarina, ihminen tai tapahtuma. Kaikkia ei joka joulu voi kuusen oksille edes ripustaa, koristeita kun on kertynyt niin paljon. Hellyttävimpiä ovat ne lasten tarhassa ja koulussa aikonaan valmistamat koristeet. Vanhimpia koristeita kuusessamme ovat punaisesta kartongista ja silkkipaperista valmistetut Joululinnut. Tänä Jouluna ne saivat olla vuorossa koristamassa kuusen oksia. Askartelin ne lasteni kanssa lähes pari vuosikymmentä sitten.

Joululintujen teko-ohje.

Tarvikkeet: Punaista kartonkia ja silkkipaperia, sakset, askarteluveitsi, leikkausalusta, reijittäjä, liimapuikko ja ripustuslankaa.


1. Leikkaa mallin mukainen lintu kartongista. Tee rijittimellä silmä ja pyrstön koristeet.

2. Taittele 1/4 arkin kokoinen (25x35 cm) silkkipaperi 2 cm leveille haitaritaitoksille.

3. Taita silkkipaperitaitos keskeltä kahtia, tasaa leikatut päät ja tee reijittäjällä reikiä kuvan mukaan.


 

4. Pujota silkkipaperisiivet läpi vartalon viillokseste. Levitä liimaa siivelle, laita väliin suojapaperi, etteivät siivet liimaudu toisiinsa. Aseta ripustuslanka liiman päälle ja paina siipien toinen puoli liimapintaan kiinni.


5. Avaa siivet ja lintu on valmis!